Tämä herra Tontti on ilmeisesti enemmänkin runoilijana kunnostautunut mutta joka tapauksessa minulle ihan uusi tuttavuus oli hän. Oli siksi, että en nyt tiedä, tulisiko luettua jos uusi teos vastaan tulisi. Ei siinä, ihan mielenkiintoista lukea hmm... niin miehen kirjoittaman hajuista tekstiä.

On kaksi lapsuudenkaverusta, on Matias ja on Toni. Kaksi täysin erilaista ihmistä, IT-alan urahai ja humanistihistoriaheppu. Yhteistä heillä tuntuu olevan vain ihana ihana Emmi, jolle molemmat ovat sielunsa myöneet. Elämää suuremmat asiat kuten syöpä, biologisten vanhempien etsiminen ja väkevä taistelu Emmistä ravistelevat miesten toveruutta - miksi ollaan kavereita, ollaanko edes kavereita? Kysymykset tiivistyvät Emmin suunnittelemaa luokkakokousta kohti suunnistaessa. Mikä Emmikin loppujaan on?

Se puoli, josta kirjassa tykkäsin, oli sen ajankohtaisuus itselle. Onhan sitä tässä parin vuoden sisällä tullut mietittyä parinkin ystävyyssuhteen pohjaa, että onko sitä edes ystävä ja mitä ystävyys on. Joidenkin kaverisuhteiden ravistelun tulos on jopa helpottavasti ollut sen päättyminen - ei ystävyyttä ole pakko ylläpitää jos se on lähinnä taakka. Joissakin suhteissa on pitänyt repäistä auki muutamakin ärsyttävä ja hiertävä rakko jotta niillä on mahdollisuus edes yrittää jatkua. Joskus on vaan herättävä siihen todellisuuteen, että nyt on nyt eikä kymmenen vuotta sitten.